top of page

Tervetuloa Ruotsin kansanpuolueeseen Porvoossa - Teemme yhteistyötä yhteisen edun hyväksi

Politiikka on yhteiskunnan rakentamista ja koskettaa meitä kaikkia. Jokapäiväiseen arkeemme vaikuttavat ne poliittiset päätökset, joita tehdään eduskunnassa tai kunnissa – päivittäin. Siksi on tärkeää, että päätöksiä tekevät henkilöt ovat hyvin perillä käsittelemistään asioista ja kuuntelevat kuntalaisia. Uskomme, että parhaat mahdolliset tulokset kaikille voidaan saavuttaa vain keskustelujen ja yhteistyön kautta.

Meille RKP:ssa päätöksenteko perustuu suvaitsevaisuuteeen, avoimuuteen ja libeeraaleihin arvoihin. Työskentelemme vahvan ruotsalaisuuden, elävän kaksikielisyyden ja toimivan elinympäristön puolesta riippumatta siitä, asummeko kaupunkialueilla vai maaseudulla.

 

Organisaatio

Porvoossa RKP:lla on 4 paikallisosastoa - Porvoon keskusta, Länsi-Porvoo, Itä-Porvoo sekä Etelä-Porvoo ja saaristo. Lisäksi naisjärjestöllä ja nuorilla on omat paikallisosastot. Paikallisosastot ovat paikallisen toiminnan liikkeellepaneva voima. Toiminnan koordinoimiseksi Porvoon RKP:lla on  kuntajärjestö (KO), jonka hallitukseen kuuluu jäseniä kaikista paikallisosastoista. KO:n toiminta keskittyy yleisiin asioihin ja ottaa kantaa asioihin, jotka vaikuttavat koko kaupungin alueeseen. KO vastaa myös RKP: n vaalikampanjatyöstä. 

bottom of page